Johdatus viestintäoikeuteen

[mpo]

Noinhan se varmaan kannattais jos puolustaa pitäis. Silti mun mielestä tää tapaus poikkeaa täysin tästä "yleisestä linjasta". EIT ei hirveesti tunne arvoa rikoksen tekijöiden suhteen vaikka olis ihan pikkurikoksia suhteessa tähän.

[janne]

Jaksaa jotenkin ihmetyttää tämä Egeland-tapaus. Kaikki muut tapauksethan käytännössä viittaavat siihen ettei tuon murhaajaan pitäisi saada yksityisyyden suojaa. Miksi esimerkiksi tuolla kuvauskiellolla on merkitystä tässä tapauksessa mutta esim Novak-tapauksessa salakuuntelulla hankittu tieto oli ihan ok eikä EIT arvioinut sitä? Eikö kyse ole ihan samasta asiasta eli "jos tieto on laittomasti hankittu se ei välttämättä tee sen julkaisusta laitonta". Ja tähän vielä lisäksi Sidabras/Axel Springer-tapauksen periaate eli EIS ei suojaa sellaiselta maineen
menetykseltä joka on seurausta henkilön omasta toiminnasta. Ja niin toi Lahtosen tapauski... Eli käytännössä jos kokeessa tulee jotain näistä niin on pakko tuoda kaikki tapaukset melkeen esiin. Tällä hetkellä kuitenki taitaa enemmän olla niin että "rikoksen tekijä on suojaton" mitä noihin
kriteereihin tulee.

Ihmetyttää se monia muitakin, Korpisaari mukaan lukien Spekuloin nyt vähän, osin kirjan ulkopuoleltakin. On totta, että päätös ei kaikilta osin ole linjassa EIT:n muiden ratkaisuiden kanssa (mikä se suurin hämmennyksen aiheuttaja toki lieneekin), mutta löytyy sille kuitenkin jonkinmoisia perusteluja, ja lisäksi jonkin verran erojakin verrokkitapauksiin nähden. Novákissa arvioitavana oli siis se, oliko tiedon julkaisu loukannut EIS:n yksityisyyden suojaa koskevaan artiklaa, eikä EIT ottanut kantaa salakuuntelun laillisuuteen tai laittomuuteen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että EIT olisi pitänyt salakuuntelua hyväksyttävänä tapana hankkia tietoa, vaan voi johtua esimerkiksi siitä, että salakuunteluasiaa koskeva kansallinen tuomioistuinprosessi oli vielä kesken (en ole varma oliko Novákissa näin, mutta EIT:een voi siis valittaa vasta sitten, kun kansallinen prosessi on käyty kokonaan läpi, eli esim. Suomessa KKO/KHO-tasolle). Ja kuten Uberrima fides mainitsikin, Novákissa kyse oli yhteiskunnallisesti merkittävästä tiedosta jota ei muutoin ehkä olisi ollut mahdollista saada, kun taas Egelandissa kuvaaminen olisi mitä ilmeisimmin onnistunut kieltoa rikkomattakin.

Egelandissa tuolla kuvauskiellolla oli merkitystä, koska lehdet olivat saaneet sakot juuri sen rikkomisesta, ja nimenomaisesti katsoivat, että tämä rikkoi sananvapautta koskevaa artiklaa ja tästä valittivat EIT:een. Tärkeä ero esim. Novákiin oli siis siinä, kumpi osapuoli valittaa. Kyse ei Egelandissa ollut siitä, että murhista tuomittu henkilö olisi valittanut sillä perusteella, että hänen yksityisyyden suojaansa on loukattu kuvien ottamisella ja julkaisulla. Korpisaari korostaa kirjassa aika paljon sitä, että kyse oli rikoksentekijästä jne (johtunee sivumäärärajoitteistakin), mutta EIT:n ratkaisussa asiaa ei käsitellä yksinomaan tästä näkökulmasta, vaan myös mm. siltä kannalta, onko sananvapauden rajoittaminen ollut tarpeen demokraattisessa yhteiskunnassa.

Vertailussa esim. Axel Springeriin kannattaa myös huomioida, että Axel Springer on uudempi (2012, Egeland 2009) ja EIT:n suuren jaoston ratkaisu. Tämä siis osaltaan myös perustelee sitä, että Egelandiin voi kenties suhtautua hieman poikkeustapauksena.

Tokihan tuossa sitten voidaan kysyä että oliko seuraamus oikeansuhtainen....

Kirjassa ei tätä taideta mainita, mutta EIT otti nimenomaisesti kantaa tähän ja totesi, että seuraamus (10 000 NOK, eli silloisella kurssilla vähän reilut 1 000 euroa per lehti) ei ollut erityisen vakava ("not particularly severe").

edit: Se piti vielä lisäämäni, että näiden juttujen - vaikkapa siis sen, miten tuo Egeland linjasta poikkeaa - kelailu ja ihmettely on ihan hyvä merkki asioiden ymmärtämisen kannalta Tsemppiä!