Johdatus viestintäoikeuteen

[velju]

Mieltä askarruttaa, että onko kokeessa edes mahdollista pyytää arvioimaan, oisiko tapauksessa X kysymys yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä/ kunnianloukkauksesta. Kun väitteen/tiedon levittämisen vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa aiheuttava luonne arvioidaan objektiivisesti. Voiko tiedekunta edellyttää tällaista arviointia? Kun kuitenkaan kirjassa ei esitetä mahdollisia arviointiperusteita, kuin taasen esim. kärsimyksen korvauksen määrän arvoinnissa huomioon otettavat seikat on lueteltu yksityiskohtaisesti..

[janne]

Mieltä askarruttaa, että onko kokeessa edes mahdollista pyytää arvioimaan, oisiko tapauksessa X kysymys yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä/ kunnianloukkauksesta. Kun väitteen/tiedon levittämisen vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa aiheuttava luonne arvioidaan objektiivisesti. Voiko tiedekunta edellyttää tällaista arviointia? Kun kuitenkaan kirjassa ei esitetä mahdollisia arviointiperusteita, kuin taasen esim. kärsimyksen korvauksen määrän arvoinnissa huomioon otettavat seikat on lueteltu yksityiskohtaisesti..

Tämä nyt on toki puhdasta arvailua, mutta en itse pidä kovin todennäköisenä esimerkiksi sellaista oikeustapaustehtävää, jossa pääpointtina olisi sen arviointi, täyttyykö tunnusmerkistö tuolta osin (eli onko teko ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa). Näin juuri siksi, että kuten sanoit, näiden arviointiperusteita ei kirjassa pahemmin käsitellä. Tehtävä olisi siksi paitsi vähän älytön, myös varsin hankala arvostelun kannalta.

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö tehtävää voisi laatia vaikkapa siten, että jo tehtävänannossa mainitaan suoraan, että teko on aiheuttanut vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa, ja tilannetta pitäisi sitten arvioida joltain muilta osin (esim. s. 175 tapauksen kaltainen tilanne, jossa tulisi arvioitavaksi, kohdistuuko loukkaus luonnolliseen henkilöön vai yritykseen, tai jotain ihan muuta).

[miumiu]

Työnantajan korvausvastuusta: kirjassa sanotaan että "korvausvastuu on yleensä yhteisvastuullista siltä osin kuin työnanatajan lisäksi myös työntekijä on velvoitettu maksamaan korvausta" ja että jos edellytykset täyttyvät, "syytetty ja tämän työnantaja velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan korvauksia." Sitten todetaan että tuomitsemisesta täytyy erottaa perimistä koskeva säännös jonka mukaan korvausta ei voida periä tuomion perusteella työntekijöltä ennen kuin on näytetty ettei korvausta voida saada työnantajalta / työntekijän korvausvastuu on vahingon kärsijää kohtaan toissijaista koska vastuu kuuluu ensi sijassa työnantajalle.
En jotenkin ymmärrä tätä millään. Miten korvausvastuu voi olla samaan aikaan yhteisvastuullista ja kuitenkin kuulua ensisijassa työnantajalle? Ja mikä tämä tuomitsemis/perimiserottelu on?

[Uberrima fides]

Työnantajan korvausvastuusta: kirjassa sanotaan että "korvausvastuu on yleensä yhteisvastuullista siltä osin kuin työnanatajan lisäksi myös työntekijä on velvoitettu maksamaan korvausta" ja että jos edellytykset täyttyvät, "syytetty ja tämän työnantaja velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan korvauksia." Sitten todetaan että tuomitsemisesta täytyy erottaa perimistä koskeva säännös jonka mukaan korvausta ei voida periä tuomion perusteella työntekijöltä ennen kuin on näytetty ettei korvausta voida saada työnantajalta / työntekijän korvausvastuu on vahingon kärsijää kohtaan toissijaista koska vastuu kuuluu ensi sijassa työnantajalle.
En jotenkin ymmärrä tätä millään. Miten korvausvastuu voi olla samaan aikaan yhteisvastuullista ja kuitenkin kuulua ensisijassa työnantajalle? Ja mikä tämä tuomitsemis/perimiserottelu on?

Ymmärtääkseni ideana on se, että sekä työnantaja että työntekijä ovat korvausvastuussa siten, että molemmat voidaan tuomita maksamaan korvauksia, MUTTA, vahingonkärsijän on ensisijaisesti perittävä työntekijällekin maksettavaksi määrätyt korvaukset ensin työnantajalta ja työnantaja on velvoitettu ne maksamaan, poislukien se tilanne, että työntekijä oli tehnyt vahingon tahallisesti. Jonka jälkeen työnantajalle voi syntyä regressioikeus työntekijää kohden niistä korvauksista mitä työnantaja maksoi hänen puolestaan, riippuen tahallisuuden asteesta.

Näihin tulee vastattua enemmän kuin kurssin vetäjät välillä mutta tämä on mukavaa harjoittelua Virheettömyyttä en toki (vielä ainakaan) pysty takaamaan

[janne]

Työnantajan korvausvastuusta: kirjassa sanotaan että "korvausvastuu on yleensä yhteisvastuullista siltä osin kuin työnanatajan lisäksi myös työntekijä on velvoitettu maksamaan korvausta" ja että jos edellytykset täyttyvät, "syytetty ja tämän työnantaja velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan korvauksia." Sitten todetaan että tuomitsemisesta täytyy erottaa perimistä koskeva säännös jonka mukaan korvausta ei voida periä tuomion perusteella työntekijöltä ennen kuin on näytetty ettei korvausta voida saada työnantajalta / työntekijän korvausvastuu on vahingon kärsijää kohtaan toissijaista koska vastuu kuuluu ensi sijassa työnantajalle.
En jotenkin ymmärrä tätä millään. Miten korvausvastuu voi olla samaan aikaan yhteisvastuullista ja kuitenkin kuulua ensisijassa työnantajalle? Ja mikä tämä tuomitsemis/perimiserottelu on?

Uberrima fidesin viestissä pääpointti kävikin ilmi. Avataan tätä vielä vähän lisää, ja koska yhteisvastuu-käsite liittyy myös esimerkiksi velkoihin, kaivetaan esimerkki siltä puolelta. Eli yhteisvastuussa velasta olevat vastaavat molemmat siitä, että velka tulee maksetuksi: jos vaikkapa puolisot ovat ottaneet yhdessä asuntolainan ja lyhennykset jäävät maksamatta, voi velkoja periä niitä kummalta tahansa täysimääräisesti - puolison on siis turha selittää velkojalle, että mene perimään se tuolta toiselta, sillä on enemmän rahaa, koska molemmat vastaavat velasta. Tämä on siis yhteisvastuun perusajatus.

Tuohon yhteisvastuun normaalimuotoon on poikkeuksena työnantajan ja työntekijän yhteisvastuu. Jos työnantaja ja työntekijä vastaavat korvauksesta yhteisvastuullisesti, tulee korvaus periä ensisijaisesti työnantajalta. Tässä on taustalla käsittääkseni useampikin ajatus, esimerkiksi se, että työnantaja usein on maksukykyisempi, jolloin vahingon kärsinyt saa käytännössä varmemmin korvauksensa. Ja työnantaja voi sitten tietyissä tilanteissa saada regressioikeuden, eli periä korvausta tai osaa siitä työntekijältä takaisin.

Sitten on eräänlaisena poikkeustilanteen poikkeustilanteena se, että työntekijä on aiheuttanut vahingon tahallisesti. Se itse asiassa tavallaan vastaa tuota tavanomaista yhteisvastuuta, jossa korvausta voi periä kummalta hyvänsä.

Tuomitsemisen ja perimisen erosta: tuomioistuin määrää tuomiollaan vahingonkorvauksia maksettavaksi, mutta tästä täytyy pitää erillään niiden maksaminen käytännössä. Eli tuomiolla syntyy oikeus saada korvaus, ja perimisellä viitataan sitten siihen, että tämä oikeus pannaan täytäntöön, viime kädessä sitten vaikka insolvenssioikeuden kirjassakin läpi käydyn ulosoton keinoin.

[Melekostapuuhaa]

Siis niin yksinkertainen kysymys, johon en ite oo saanu tässä 2kk aikana pohdittua vastausta:

Ohjelma ja verkkojulkaisu.
Olenko ihan hakoteillä jos olen käsittänyt että näiden erona on se, että ohjelma on kertaluontoinen kun taas verkkojulkaisua on tarkoitus julkaista kuten aikakautistakin julkaisua? Molemmat koostuu verkkoviesteistä, niin mua sekottaa se, kun jos ne on verkkoviestejä sisältäviä kokonaisuuksia, mutta toisella on julkaisutoimintaa ja toisella ohjelmatoimintaa? En ymmärrä....

[Uberrima fides]

Siis niin yksinkertainen kysymys, johon en ite oo saanu tässä 2kk aikana pohdittua vastausta:

Ohjelma ja verkkojulkaisu.
Olenko ihan hakoteillä jos olen käsittänyt että näiden erona on se, että ohjelma on kertaluontoinen kun taas verkkojulkaisua on tarkoitus julkaista kuten aikakautistakin julkaisua? Molemmat koostuu verkkoviesteistä, niin mua sekottaa se, kun jos ne on verkkoviestejä sisältäviä kokonaisuuksia, mutta toisella on julkaisutoimintaa ja toisella ohjelmatoimintaa? En ymmärrä....

Ohjelma on verkkoviestien muodostama ohjelmallinen kokonaisuus, joka sisältää liikkuvaa kuvaa tai ääntä, ja voi olla sekä kertaluontoinen että säännöllisesti yleisön saataville tuotu.
Verkkojulkaisu on toimituksen laatimasta tai käsittelemästä aineistosta luotu verkkoviestien kokonaisuus, jota on tarkoitus julkaista säännöllisesti.

[janne]

Siis niin yksinkertainen kysymys, johon en ite oo saanu tässä 2kk aikana pohdittua vastausta:
Ohjelma ja verkkojulkaisu.
Olenko ihan hakoteillä jos olen käsittänyt että näiden erona on se, että ohjelma on kertaluontoinen kun taas verkkojulkaisua on tarkoitus julkaista kuten aikakautistakin julkaisua? Molemmat koostuu verkkoviesteistä, niin mua sekottaa se, kun jos ne on verkkoviestejä sisältäviä kokonaisuuksia, mutta toisella on julkaisutoimintaa ja toisella ohjelmatoimintaa? En ymmärrä....

Molemmat ovat verkkoviestien muodostamia kokonaisuuksia, mutta sivulla 84 tuodaan esiin noiden olennainen ero: Ohjelmalla on muihin laissa käytettyihin käsitteisiin verrattuna se ero, että ohjelma sisältää ääntä tai liikkuvaa kuvaa - radio-ohjelma ääntä, tv-ohjelma molempia. Ohjelma voi hyvin olla toistuva, vaikka säännöllisestikin (esim. tv-uutiset). Määritelmiä koskeva sananvapauslain pykälä vuodelta 2002, ja se vähän muun muassa tästä paistaa... Tätä myös hieman ehkä sotkee tuo verkko-sanan osin ristiriitainen käyttö. Sitä voisi yksinkertaistettuna ajatella niin, että verkkoviestin osalta verkko-sanalla viitataan mihin tahansa verkkoon (myös siis vaikkapa radio- tai tv-verkkoon, kuten sivulla 83 mainitaan), kun taas verkkojulkaisun osalta verkko-sana viittaa käytännössä enemmän internetiin.

Vielä konkreettiset esimerkit molemmista: verkkojulkaisusta esimerkiksi käy vaikkapa Uusi Suomi. Se on säännöllisesti julkaistus verkkolehti, jonka sisällössä toimitustyöllä on tärkeä rooli - kyse ei siis ole pelkästä keskustelupalstasta. Ohjelmasta sen sijaan käy esimerkiksi tänään Ylen TV1:stä klo 17:10 tuleva Perintönä köyhyys -dokumentti tai Neloselta 17:50 tuleva Suomen huutokauppakeisari (esimerkit kaivettu sen alleviivaamiseksi, että merkitystä ei ole sillä, onko kyse viihteestä vai asiaohjelmasta), eli tv- tai radio-ohjelma.

[mpo]

Jaksaa jotenkin ihmetyttää tämä Egeland-tapaus. Kaikki muut tapauksethan käytännössä viittaavat siihen ettei tuon murhaajaan pitäisi saada yksityisyyden suojaa. Miksi esimerkiksi tuolla kuvauskiellolla on merkitystä tässä tapauksessa mutta esim Novak-tapauksessa salakuuntelulla hankittu tieto oli ihan ok eikä EIT arvioinut sitä? Eikö kyse ole ihan samasta asiasta eli "jos tieto on laittomasti hankittu se ei välttämättä tee sen julkaisusta laitonta". Ja tähän vielä lisäksi Sidabras/Axel Springer-tapauksen periaate eli EIS ei suojaa sellaiselta maineen menetykseltä joka on seurausta henkilön omasta toiminnasta. Ja niin toi Lahtosen tapauski... Eli käytännössä jos kokeessa tulee jotain näistä niin on pakko tuoda kaikki tapaukset melkeen esiin. Tällä hetkellä kuitenki taitaa enemmän olla niin että "rikoksen tekijä on suojaton" mitä noihin kriteereihin tulee.

[Uberrima fides]

Jaksaa jotenkin ihmetyttää tämä Egeland-tapaus. Kaikki muut tapauksethan käytännössä viittaavat siihen ettei tuon murhaajaan pitäisi saada yksityisyyden suojaa. Miksi esimerkiksi tuolla kuvauskiellolla on merkitystä tässä tapauksessa mutta esim Novak-tapauksessa salakuuntelulla hankittu tieto oli ihan ok eikä EIT arvioinut sitä? Eikö kyse ole ihan samasta asiasta eli "jos tieto on laittomasti hankittu se ei välttämättä tee sen julkaisusta laitonta". Ja tähän vielä lisäksi Sidabras/Axel Springer-tapauksen periaate eli EIS ei suojaa sellaiselta maineen menetykseltä joka on seurausta henkilön omasta toiminnasta. Ja niin toi Lahtosen tapauski... Eli käytännössä jos kokeessa tulee jotain näistä niin on pakko tuoda kaikki tapaukset melkeen esiin. Tällä hetkellä kuitenki taitaa enemmän olla niin että "rikoksen tekijä on suojaton" mitä noihin kriteereihin tulee.

Jos tässä pitäisi lähteä puolustamaan EIT:n päätöstä, niin lähtisin siitä että kuva ei tuonut olennaista, yleiseltä kannalta merkityksellistä lisäarvoa uutiseen(oikeudenkäynnistä olisi ollut täysin mahdollista uutisoida ilman kuviakin), joten tässä tapauksessa kuvauskiellon rikkomiselle ei ollut tarpeellista syytä. Salakuuntelulla saatujen tietojen julkaisu taasen voi olla hyväksyttävää, jos kyseessä on yleisesti kiinnostava tai merkittävä keskustelunaihe, eritoten jos tietoja ei voida saada muilla tavoin.

Eli tuossa sarjamurhaajan tapauksessa yleiseltä kannalta merkittävän uutisoinnin olisi voinut hoitaa ilman kuviakin, ja se että voimassa oli kuvauskielto teki rangaistuksesta hyväksyttävän EIT:n tulkinnassa. Tokihan tuossa sitten voidaan kysyä että oliko seuraamus oikeansuhtainen....